Onnellisuuden maantiede

Luen aina matkoillani pokkareita. Kevyet ja taipuisat nidokset ovat välillä korvaamattomia matkakumppaneita. Edellisreissun matkalukemisena oli ulkomaankirjeenvaihtajankin työskennelleen jenkkitoimittajan Eric Weinerin kirjoittama kirja The Geography of Bliss. Onnellisuuden maantiede perustuu kriittisen, hieman sarkastisen ja alituiseen onnettomuuden tunteita kokevan miehen etsintään. Haussa on maailman onnellisin paikka ja maailman onnellisimmat ihmiset – kuitenkaan ilman lässyttävää sivumakua.

Vaikka onnellisuus on subjektiivinen tunne, voidaan sitä myös mitata. Kirjan alussa Weiner suuntaakin matkansa Rotterdamiin globaalia onnellisuustutkimusta tekevän yliopistoprofessorin luokse. Kun lista onnellisista ja onnettomista maista asukkeineen on valmis, voi matka alkaa. Weiner matkustaa onnen perässä muun muassa Islantiin, Qatariin, Bhutaniin ja Moldovaan.

Sen lisäksi, että teos on kirjoitettu hauskasti ja pilke silmäkulmassa, on kirjan aihepiiri varsin ajankohtainen. Perustarpeiden täyttyessä ihmiset alkavat usein pohtia seuraavan tasojen asioita, onnellisuutta, asioiden merkityksellisyyttä. Työelämän piiputtaessa ihmisiä burn outin partaalle on alettu puhua paljon uusista tärkeämmistä merkityksistä kuin ura. Läpi teoksen Weiner kyseleekin itseltään, tutkimustuloksilta sekä paikallisilta ihmisiltä, mikä tekee heistä onnellisia. Miksi joissakin paikoissa ihmiset ovat tyytväisempiä kuin muualla?

Henkilökohtaisia havahtumiskokemuksia ja eri paikoissa vallitsevaa ilmapiiriä voi vain kuvailla toisille. Kuitenkin lukiessani huomasin, että minulla on hyvä, onnellinen tunne. Positiivisuus lisää positiivisuutta, sanotaan. Samaten onnen jäljittämiseen keskittynyt teos pitää ajatukset lämpiminä. Teema tuli tarpeeseen. Onneksi valitsin onnellisuuden enkä murhamysteeriä.