Tornit huojuvat Kataloniassa

Asuin aikoinaan muutaman kuukauden Barcelonassa ja satuin olemana paikalla
myös eräänä lokakuisena iltapäivänä, jolloin kadut olivat äärilaitojaan myöten täynnä ihmismassoja ja kaikki tuntuivat pyrkivän kohti täyteen pakattua toriaukiota.

"Mahtavaa, taas kerran mielenosoitus Katalonian itsenäisyyden puolesta", ajattelin ja meinasin jo lähteä etsimään väljempää kulkureittiä kunnes huomasin, että aukion keskelle pakkautuneet ihmiset alkoivat kavuta toistensa päälle. Myöhemmin kävi ilme, että kyseessä on katalonialainen perinnetapahtuma Castellers de Catalonia eli vapaasti käännettynä Katalonian torninrakentajaiset.

Tämä kylien ja joukkueiden yhteishenkeä nostattava ihmistornien rakennusperinne ollaan pystytty jäljittämään Espanjassa vuoteen 1802, jolloin Valencian kaupungissa tehty tanssinumero huipentui massiivisen ihmistornimuodostelman kasaamiseen. Toki torneja on rakennettu jo ennen todistettua vuosilukuakin.

Kuten temperamenttisen kansan luonteenlaadusta voi päätellä, ei tämä perinne ole aina ainoastaan henkeä nostattava yhteisöllinen tapahtuma. Joskus joukkueiden välinen kilpailu on niin kiivasta (lue: aggressiivista), että heidän osallistumisensa 'Kenen torni on korkein?' -kilpailuun on kielletty kokonaan.

Kannattaa ehdottomasti katsoa tämä kuumottaviakin tuntemuksia aiheuttava video Tarragonan kaupungista, jossa areenan ympärillä huojuu joukko korkeita (!) ihmistorneja. Tallenne on hyvälaatuinen, joten kannattaa asentaa video koko näytölle ja popcornikulho kainaloon. Ilmassa on suurta urheilujuhlan tuntua.

Kiinnostuitko? Lue lisää itävaltalaisen Frannyinkin blogista.

(Kuva: Flickr, Creative Commons)

Kuvioita hiekassa

Moni saattaa tietää Perun pelloilla olevista Nazcan linjoista, mutta oletko törmännyt Nevadan kuviovastineisiin? Jättimäiset piirretyt kuviot on tehty vapaalla kädellä piirtämällä kepillä hiekkaan. Tämän linkin takaa löytyy oiva video kuvioiden toteutuksesta. Mies idean ja toteutuksen takana on kokki ja taitelija Jim Denevan. Lisää kuvia miehen vaikuttavasta maisemataiteesta löytyy täältä.

Nämä kyseiset kuviot Denevan teki vuonna 2009. Kuvioiden kauneus säilyy vain hetken, pian tuuli, vesi ja tallojat tekevät tehtävänsä.

Berliinin parhaat graffitipaikat kartalla

Aikaisemmasta mobiili matkaopas -postauksestani inspiroituneena otin selvää, mitä muuta tarjottavaa älypuhelimella on kaupunkimatkojen rikastamiseksi. Löydökset olivat mittavia ja tiputtelen juttuja vastaisuudessa joko yksitellen tai koostan yhden hyvän kokonaisuuden, jossa esitellään parhaita applikaatiota.

Joka tapauksessa, törmäsin surffaillessa muun muassa tähän appsiin: Adidas on tehnyt applikaation, joka ohjaa Berliinissä matkaajan parhaille graffitipaikoille. Jos graffitit ja katutaide kiinnostavat ja olet matkaamassa Berliiniin, hae ilmainen Adidas Urban Art -appsi täältä.

(kuva: Flickr / Creative Commons)

Mahtavuutta: Matkaopas puhelimessa

Iloisia uutisia kaikille iPhonen omistajille ja matkaoppaiden suurkuluttajille. Kaupunkioppaita saa nimittäin nykyään ladattua mobiilisti matkapuhelimeen kaupunkikohtaisilla travel guide -applikaatioilla. Huraa!

Selailin pari viikkoa sitten ensimmäistä kertaa muutamia Lonely Planetin appseja, joiden käyttö oli ainakin ensisilmäyksellä todella helppoa ja selkeää. Myös lukuisat muut tahot, esimerkiksi mTrip ja GlobeMaster, tarjoavat matkaoppaita iPhoneen. Muista vaihtoehtoja löytää googlettamalla travel guide application.

Kannettavuuden ja selailtavuuden lisäksi mobiilioppaan etuna on hinta. Tyyriin printtikirjan vaihtoehto kustantaa keskimäärin viisi euroa.

Mobiiliopas lähtee taatusti mukaan seuraavaan reissuun!

(Kuva: Lonely Planet)

Kuumetta ilmassa

Taas kävi näin. Tänä vuonna olen onnistunut ainakin toistaiseksi välttämään syysflunssan, mutta lomakuume painaa. BIG time. Tällä hetkellä työprojektit ovat siinä vaiheessa että yhtä pidennetyä viikonloppua lukuunottamatta lomaa ei ole tänä vuonna näkyvissä.

Tulevaisuutta pohjustaen päädyin kuitenkin tekemään listan viidestä kaupungista, joihin mieli halajaa seuraavaksi kyläilemään. Ohessa hyvät New York Times Travelista poimitut linkit, joiden artikkeleihin pakattu hyvin tietoa lyhyitä lomareissuja suunnitteleville.

* ROOMA

* NEW YORK

* SAN FRANCISCO

* KAP KAUPUNKI

* LISSABON

Hyviä majoitusvinkkejä, kaupunginosasuosituksia ja muita hyväksi koettuja kokemuksia saa jakaa näistä paikoista!

(kuva: Flickr / Creative Commons)

Unelmaduuni maailmalla – osa 2

Olen tehnyt töitä osa-aikaisena matkatoimittajana ja usein reissussa kuulemani kommentit ovat olleet jotain tämän kaltaista: "Ihanaa! Pääset siis matkustamaan ja sinulle vielä maksetaan siitä!" "Matkatoimittajan työhän on kaikkien unelmatyö. Oletpa onnekas!"

Tässä kohtaa allekirjoittanut yleensä katsoo vähän vaivaantuneena alaviistoon tehden silmillään puolikaaren. "Niin, osa-aikaisesti kyllä vain – ei ainoastaan tällä työllä tule toimeen."

Elämäntapamatkaaminen, uusien ihmisten tapaaminen ja uraputki maailmankansalaisena - nämä kaikki kuulostavat kyllä tavoiteltavilta asioilta. Mutta onko matkatoimittajan homma niin ruusuista, kuin voisi unelmoida?

Tim Leffel kirjoitti osuvan myytinmurtoblogauksen koskien matkatoimittajan ammattia. Tässä tiivistys seitsenkohtaisesta selityksestä, miksi matkatoimittaminen ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista – vaikka on se sitäkin aika ajoin. Tässä yleisimpiä myyttejä liittyen matkakirjoittamiseen:

1. Matkatoimittaja elättää itsensä kirjoittamalla. Maailmassa on kourallinen ihmisiä, jotka reissaavat maailmalla, kirjoittavat siitä ja elävät hyvin kirjoittamisesta saadulla korvauksellaan. Riittävän tulotason ylläpitämiseen tarvitaan paljon ostettuja artikkeleita ja tasainen julkaisutahti. Yhtälö voi olla helpommin mahdollinen, jos matkat kohdistuvat pienen budjetin Aasian maihin.
2. Toimituspäälliköt haluavat juttuja uusilta kirjoittajilta. Yleinen skenaario: matkatoimittaja tarjoaa lehdelle juttua ja suositun matkalehden toimituspäällikkö kertoo elävänsä juttuylitarjonnan yltäkylläistä kautta. Useiden lehtien keskeiset artikkelit on jo paitsi päätetty - myös tehty seuraavaa neljää numeroa mukaillen. Uuden kirjoittajan pitää esittää ideansa ytimekkäästi, ajoissa ja niin, että juttu istuu lehden konseptiin.
3. Matkakohde on juttuaihe itsessään. "Olen matkaamassa kahden kuukauden päästä Aasiaan, voisin tehdä paikanpäältä jotain juttua. Miltä kuulostaisi?" Matkatoimitukset vastaanottavat jatkuvasti satoja yhtä ympäripyöreitä juttuaiheita ilman mitään järkevää juttukärkeä. Toimituspäällikköjä ei kuitenkaan kiinnosta ihmisten reissut, he haluavat aiheen.
4. Lukijat haluavat yksityiskohtaisia selityksiä kirjoittajan henkilökohtaisista kokemuksista. Verkko on täynnä matkablogeja - ja näin ollen matkoistaan kirjoittavia henkilöitä. Nämä jutut keskittyvät usein kuitenkin niin keskeisesti matkaajan omien henkilökohtaisten yksityisasioiden ympärille, että vain harva, ystäviä ja sukulaisia lukuun ottamatta, jaksaa kiinnostua. Ammattilainen jättää liian tarkat selvitykset ruoansulatuksen toiminnasta ja omasta tylsyysasteestaan juttujen ulkopuolelle.
5. Matkalehdet suosivat pitkiä juttuja. Juuri mistään aikakauslehdestä ei löydy nykyään kuin pari pidempää artikkelia. Myös matkalehdet suosivat pieniä vinkkauksia, teräviä kärkiä, yksityiskohtia, joiden ideaali kirjoituspituus on kuvattavissa yhdellä sanalla: lyhyt.
6. Kirjoitat jutun, se julkaistaan pian, kirjoittaja saa palkkionsa. Vain osa lehdistä maksaa jutusta heti, kun se on tilattu ja toimitettu hyväksytysti. Moni taho tahtoo roikottaa maksua siihen hetkeen, kun artikkeli sitten joskus julkaistaan. Tämä on suoraan sanottuna täysin hanurista - mutta minkäs teet. Matkajuttujen korvaukset ilmestyvätkin tilille usein vasta reilusti matkalta palattua.
7. Kaikki matkalta kertyneet kulut katetaan. Suurin osa matkajutuista tilataan freelancer-kirjoittajilta, mikä on lehtien kannalta kätevää, sillä heidän ei tarvitse maksaa kertyneitä kuluja tai muita palkkakuluja. Näin ollen matkalla nautitut pad thait ja crème brûléet menevät lähes poikkeuksetta omaan piikkiin.

Turha lopettaa kirjoitusta kuitenkaan turhaan pessimismin edessä – on työssä puolensakin. Moni edellä mainituista myyteistä liittyvät rahaan. Matkatoimittajan työ tarjoaa kuitenkin jotain paljon enemmän kuin suuren tukun kahisevaa: täysin uudenlaisia kokemuksia, mitä erikoisimpien ihmisten tapaamista ja hetkittäisiä mieltä räjäyttäviä vapauden tunteita. Niille on hankala laittaa hintalappua.

Omalta osaltani voin sanoa, että osa-aikaisena matkatoimittajana pääsee nauttimaan työn parhaista puolista – ja silti säästyy pahimmalta rahastressiltä. Kaiken tämän jälkeen todettakoon, että matkatoimittajan työ on yhä omalla unelmatöiden TOP5-listalla.

Lento-omatunto ei juuri kolkuta

"Vähän pahtalta tuntuu, mutta en ole muuttanut lentotottumuksiani." Tämä on Ida y Vuelta -blogissa tehdyn pienen lento-omatuntokyselyn keskeisin tulos. Vastanneista vain yksi henkilösanoi muuttanensa lentotottumuksiaan lentoliikenteen ympäristövaikutusten vuoksi ja pyrkii elämään jatkossa ilman lentämistä.

Toiseksi eniten äänimassaa keräsi joukkio, joka ei jaksa välittää lentämisen mahdollisista ympäristövaikutuksista. Lähes saman verran ääniä antoi joukko, joka sanoi karsineensa kotimaanlentoja.

Mitä tästä opittiin? Ei varmasti mitään merkittävän uutta, ihmisten on vaikeaa asettaa keskenään kilpailevaan asetelmaan luontoa ja lomailua. Se on kuitenkin selkeää, että moni pohtii lentoliikenteen ympäristökuormitusta.

Kiitos kaikille vastauksista!

(Kuva: Flickr, Creative Commons)

Neretvajoen varrella

Jostain syystä päädyn aina kuvaamaan matkoillani paikallisia ikäihmisiä. Tuntuu siltä, että he osaavat hyödyntää oman kotikaupungin tarjoamia virikkeitä ja ovat jo aikoja sitten luopuneet intohimosta kiirettä kohtaan. Tietysti kuka tahansa elämästä ja hetkestä nauttiva ihminen on kaunis, mutta usein tuntuu siltä, että vasta kokemuksien kartuttama ikä aukaisee silmät paikallista erityisyyttä kohtaan.

Tämän kuvan etualalla on joukko bosnialaisia herrasmiehiä pelaamassa korttia Neretvajoen rannalla helteisenä heinäkuisena iltapäivänä. Samalla nuorempi ikäpolvi kahlaa viileässä virtavedessä.

Taustalla siintävä kirkas Neretva on yksi kauneimmista näkemistäni joista. Tein kuluneena kesänä joen kanssa lähempää tuttavuutta kolmetuntisen koskenlaskureissun aikana. Kuohut olivat varsin pienet, elämysmatkan pääosassa olivat tällä kertaa kaunis jokea reunustava kallionseinämä, järjettömän kirkas vesi ja raikkaan vuoristoilman käsinkosketeltava puhtaus.

Koskenlaskureissun järjesti kolmihenkinen perheyritys, Kenoraft (yhteystiedot löytyvät mm. Facebookista, hakusanalla Neretva Rafting). Heikohkosti englantia taitava perheen poika vetää reissut samalla kun eläköityneet vanhemmat kokkailevat seikkalijoille aterioita. 40 euroa kustantavia reissuja järjestetään pikkukaupungissa Konjicissa, jonne pääsee Sarajevosta kahden tunnin junareissulla.

Jos melontaelämys ei nappaa, voi päivän aina viettää joen varrella seuraamalla paikallisia vanhuksia toimissaan.

Unelmaduuni maailmalla – osa 1

Finnair on freesannut ilmettään ja saanut massoja liikkeelle viime viikkoina laittaessaan hakuun elämystenmetsästäjän työpaikan.

Haussa oleva Quality hunter, eli laadunmetsästäjä kiertää ympäri maailmaa ja raportoi blogimuotoisesti finskille ja yleisölle parhaista paikoista, hotelleista, palvelusta ja muista hyvään matkaelämykseen vaikuttavista seikoista.

Paikkoja on tarjolla neljä ja pestin pituus on kaksi kuukautta, joten pysyvämmästä unelmaduunista ei kuitenkaan ole kyse.

Jos elämäntilanne olisi eri, olisin niiin hakenut jo tähän hommaan.

ps. Tänään on viimeinen hakupäivä!!

(Kuva: Finnair)

Hyvä linkkivinkki Conan O'Brianilta

Hei vaan!

Kiire ei vieläkään ole hellittänyt, niinpä yritänkin seuraavina kuukausina laittaa tänne hieman lyhyempiä vinkkejä, jotta blogi taas elävöityisi.

Tämä loistava vinkki tuli vastaan tänään: entinen Late Night -kasvo Conan O'Brian tweettasi nettisivusta Craigslist, jota kautta hän oli saanut hyvän häälahjaidean. Sivuilla esitellään kaupunkikohtaisesti hyviä asumis-, ostos-, keikka-, ja muita hyviä ajanviettovinkkejä. Helsingillekin löytyy oma osionsa.

Jos suunnitteilla on esimerkiksi pidennetty loma Euroopassa, kannattaa Craigslist pitää mielessä!

Tänne voisin palata juuri nyt

(Iguazu Falls. Vesimassan aiheuttaman kohinan voi kuulla yhäkin.)

Pahoittelut, postaus on ollut vähän tauolla.. yrityksen perustaminen on vienyt aika paljon voimia ja aikaa.. kumma juttu! Todellisuuspakoa harrastaessani olen selaillut vuoteen 2007 sijoittuvia kuvia Etelä-Amerikasta ja aloin haaveilemaan teleporttauksesta. Tässä muutamia valikoituja otoksia, joiden avulla voin paitsi verestää omia muistoja, toivottavasti myös siirtää hyviä tunnelmia teille.

(Paraguyalainen kengänkiillottaja breikillä.)

(Matkalla Bolivian suola-aavikoille. Flamingot veivät sydämen.)

(Aavikolla tuulee. Salar de Uyuni.)

(Ladyt La Pazissa.)

(Biking has never been so extreme.)

(Aurinkojumalten jäljillä, Perun rannikko)

(Arvaa kuka?)

Eka kerta se on aikuisellekin

Törmäsin vastikään yhdysvaltaisen Sherry Lea Ottin blogiin, jossa elämäntapareissaaja muistelee ensimmäistä ulkomaanmatkaansa kymmenen vuotta sitten.

Ott oli 30-vuotias ensimatkaaja ja vierailun kohteeksi oli valikoitunut työkaverin kotimaa, Turkki. Kaiken piti olla järjestettyä. Lennot oli varattu etukäteen ja majapaikkana toimisi työkaverin perheen koti. Kokemuksia matkustamisesta ei ollut, mutta niitä ei juuri tarvittaisikaan, kaikesta huolehtisi työkaveri ja tämän perhe.

Matkan alkuun ilmestyi yllättäen mutkia ja nainen päätyi viettämään alkumatkansa yksin Istanbulissa ihmetellen sormia polttavia teelaseja ja epäkäytönnöllisiä matkashekkejä vieraan kielen ja kulttuurin ympäröimänä. Tuntemattomasta kumpuavat epävarmuuden tunteet sekoittuivat kiehtovaan uteliaisuuteen, jota jatkuvat aistiärsykkeet ruokkivat.

Lukiessani naisen muistelmia ja peruskäytäntöihin liittyviä vaikeuksia, muistui mieleen joskus itsekin kokemiani hämmennyksen hetkiä ja arkuuden tunteita, joita erityisesti ensimatkalainen kokee hankalissa tilanteissa: tingatessa huijaritaksin hintaa alas tai pohtiessa parasta tapaa löytää majapaikka kyläpahasesta, jonne saapuu iltahämärässä.

Olin itse ensimmäistä kertaa ulkomailla vanhempieni kanssa iässä, jolloin omat jalat eivät vielä kantaneet. Ensimmäiselle omalle reissulle suuntasin 16-vuotiaana viettäessäni yhden kesäkuukauden Lontoossa. Matkustaminen ja yksin kulkeminen oli suhteellisen helppoa, olinhan aikaisemminkin seurannut yleisiä lentokenttäkäytäntöjä (mind your bag!) ja huomannut, että paikallisilta voi aina kysyä apua neuvottomuuden koittaessa. Tunnenkin päässeeni helpolla!

Matkustamisen kynnys on nykyään Euroopassa todella alhainen. Nuoret matkustavat itsenäisesti, kauas ja paljon. Ei ole harvinaista tavata 18-vuotiasta maailmanympärimatkaajaa rinkka selässään, huolet taakse heitettynä. Kaikille kuitenkaan ensimmäisiä matkakokemuksia ei kartu vielä teni-iässä. Yllättävät epävarmuuden hetket voivat nakertaa aikuismatkaajan hermoja ja itsetuntoa. Kehen voi luottaa, mistä kysyä neuvoa? Aikuiselmää leimaavat harkinnanvaraisuus ja suunnitelmallisuuus. Matkoilla taas ei voi - eikä pidäkään - suunnitella kaikkea, aina edes perusjuttuja.

Suuri arvostus aikuisiällä aloittaneille reissaajille! Oli ikävuosia sitten 30 tai 70, koskaan ei ole myöhäistä.

(Kuvassa allekirjoittanut on ensimmäisellä pitkällä reppureissullaan Meksikossa. Mukana huolet heivannut matkatoveri Varpu.)

Haaveiletko matkasta maailman ympäri?

Budjetti: Älä keksi pyörää uudestaan tai tee turhaa selvitystyötä, joku sen on kuitenkin jo tehnyt. Eräs suomalainen pariskunta on tehnyt erittäin hyvää dokumentaatiota oman maailmanympärimatkansa reiteistä, budjeteista ja hyvistä paikoista. Erityisesti heidän koostama maakohtainen budjettiarvio on hyvä työkalu pidempää reissua suunnittelevalle. Täältä löytyy lisäksi erittäin kattava englanninkielinen budjettimatkaajan tietopankki. Check!

Oppaat: Ilman matkaopasta matkaaminen voi olla joidenkin mielestä jännittävää. Minusta se on vain typerää. Oppaista saa paljon perustietoa maista, kulttuureista, paikkojen historiasta ja hintatasoista. Erityisesti niissä olevat kartat tulevat usein tarpeeseen. Luonnollisestikin oppaiden tarjoamia perustietoja kannattaa kartuttaa juttelemalla paikallisten ihmisten ja muiden reissaajien kanssa. Yleensä ihmiset kantavat parasta tietoa mukanaan. Hyviä englanninkielisiä oppaita tekevät ainakin: Lonely Planet, Foot Print ja Rough Guide. Itse suosin listan ensimmäistä, erityisesti sen karttojen vuoksi. Suomeksi mielenkiintoista ja ajankohtaista tietoa voi löytää Mondon matkakirjoista. Kaikista niistä ei kuitenkaan löydy karttoja tai ovat tosi huonoja, jolloin ne pitää hankkia erikseen.

Lennot: Halpalentoyhtiöitä ja erilaisia lentojen hintavertailusivustoja on niin paljon, että niiden vertailu tuntuu välillä erittäin raskaalta. Tässä muutamia hyviä sivustoja, mistä etsiä halpoja lentoja: Itä-Eurooppa, vertaa tarjouksia (eritoten Euroopassa), Jenkkilä, kokoelmasivu halpalentoyhtiöstä.

Missio: Eikö pelkkä reissaaminen reissaamisen vuoksi tai riippukeinussa löhöily kiinnosta? Aktiivimatkailun muodot ovat nykyään monet. Eri maat tarjoavat lukuisia kehitysprojekteja, vapaaehtoistyönmuotoja ja muita yleishyödyllisiä tehtäviä joilla voit pitää itsesi aktiivisena – ja ehkä vähän pelastaa maailmaa siinä sivussa. Tänne on koottu suuri maakohtainen lista erilaisista work and travel- ja muista hyväntekeväisyysprojekteista, joihin voi ottaa osaa tienpäällä. Usein paikat tarjoavat majapaikan ja ruokaa työtä vastaan. Joskus auttaminen on palkkiovapaata.

Majoitus: Matkaoppaat ovat tässäkin usein hyödyksi. Aina tiepäällä ei ole wlania tai tietokonetta saatavilla. Kun netti löytyy, kannattaa ajankohtaista tietoa etsiä edullisia majoituspaikkoja ja hostelleja listaavilta verkkosivuilta, kuten hostelworld ja hostels.

Pakkaaminen: Maailman ympäri matkaamisen perusajatus liittyy erilaisissa ympäristöissä, kulttuureissa – ja sääolosuhteissa viipymiseen. Näin ollen viisas pakkaa jo etukäteen kaikkien sääolosuhteiden vaatekerrat (mieluusti isoihin minigrip-pusseihin, etteivät kastu jos rinkka kastuu), makuupussin, vaelluskengät tai sadetta kestävät lenkkarit, peruslääkkeet, ohuen pyyhkeen, hygieniatarpeet ja erilaisia erävälineitä omien mieltymysten mukaan. Minimalismi on kaiken a ja o. Allekirjoittaneen kaltaisille materialisteille tämä on väillä pirun vaikeaa.

Fiilis: Keep it good. Välillä väsyttää. Sitten kannattaakin unohtaa hetkeksi suunnitelmat ja jämähtää paikoilleen.

(Kuva: Flickr, Creative Commons)

Lentäjä, tunnetko piston sydämessäsi?

Olen aina ollut reissaamisen ylin ystävä - pitäen sisällään lentomatkustamisen. Toisaalta vaalin nykyään arjessani ekologisuutta ja asioiden kestävyyttä eräänä keskeisenä arvona.

Lentomatkustamiseen liittyvä saastuttamiseen määrä aiheuttaakin himomatkaajan sydämessä oudon piston. Pitäisikö reissaamista vähentää sen takia? "Ei missään nimessä!" ääni alitajunnasta kiljahtaa. "Olisinko sitten vain ajattelematta asiaa ja jatkaisin vanhoilla linjoilla?".. tämäkään ei tunnu hyvältä.

Alkuvuonna ilmestyneessä Mondossa (1/2010) haastateltiin Suomen Kiinan-suurlähettilästä Lars Backströmiä. Mies on kansainvälisen ammattinsa lisäksi suuri matkustamisen ystävä ja käynyt jo tässä vaiheessa maailman kaikissa valtioissa. Itse asiassa tavoite tuli täyteen jo vuonna 1994 Moldovassa. Sen lisäksi, että fiilistelin miehelle karttuneiden kokemusten määrää, jäi mieleeni jutun lopussa ollut Backströmin kommentti: "Olen ollut onnekas eläessäni matkustamisen kultakautena."

Jutussa todetaan tämän viittaavan miehen ajatukseen siitä, kuinka ilmastonmuutoksen takia lentäminen voi olla tulevaisuudessa sallittua vain harvoille etuoikeutetuille. Ajatus on kuumottava. Useilla eri tasoilla. Onko kultakausi siis ohi? Maailmanhan pitäisi olla juuri nyt globaaleimmillaan ja avoimimmillaan. Mutta ei, ilmastonmuutoksen realiteetit ovat kaikkien nähtävillä. Biopolttoaine, kunpa sinut jo keksittäisin/annettaisiin tulla julki/kaupallistettaisiin!

En tiedä, kuinka moni todellisuudessa pohtii lentomatkustamisesta syntyviä suuria päästöjä. Ajatus: "Jee, lomalle!" on varmasti monelle tutumpi. En ole tässä paraskaan jeesustelija, toimitanhan itse erään suomalaisen lentoyhtiön lentokonelehteä.

Oman mielenrauhan vuoksi pyrin kuitenkin seuraavaan kolmeen asiaan:

1. Suosin pitkiä reissuja. Tällöin maiden väliä kuljetaan paljon junalla, busseilla ja muilla hidasta matkailua tukevilla välineillä. (Kannattaa muuten muutenkin tutustua erittäin kiinnostavaan Slow-liikkeeseen!) Muutenkin pitkä ajankohta mahdollistaa irtautumisen kotimaan tehtävistä, uutisista ja muusta oman arjen ympärillä pyörivistä asioista.

2. Mietin muita vaihtoehtoja. Esimerkiksi Helsingistähän pääsee junalla läpi Aasian ja sieltä junalla ja laivalla aina Australiaan saakka! Aikaa tämä kyllä vaatii. Some day.

3. Pyrin käymään nyt siellä, mihin on vaikea päästä neljänkymmenen vuoden kuluttua – tai mihin en taivu neljänkymmenen vuoden kuluttua..;). Lentomatkustamisen mahdollisen kartellin vuoksi tällaisia paikkoja voisivat olla esimerkiksi: Islanti, Grönlanti ja Amerikat. Eläkepäivien patikkareissuja ja muita hitaita matkamuotoja voikin sitten harjoittaa hyvillä mielin, kun on nuorena sukeltanut haiden kanssa, pyöräillyt vuoristoteitä alas ja juonut tequilaa Meksikossa. Jos ei mietitiä ympäristötuhoa ja liikkumisen vaikeutumista, miksei näitä kaikkia toki voisi tehdä vielä seitsemänkymppisenäkin.

ps. Olen julkaissut blogin etusivulle kyselyn liittyen lentomatkustamisen dilemmaan. Vastaa nyt ihmeessä!

(Kuva: Flickr, Creative Commons)

Pehmopornolla buustia matkamyyntiin?

Luulin aluksi, että tämä on vitsi. Ei.

Venäläinen lentoyhtiö Avianova on tehnyt mainosvideon, jossa lentoemot laajentavat toimenkuvaansa tarjoilusta lentokoneen pesuun. Hikistä hommaa, vaatteet vähenevät bikineihin ja hikikarpalo pitää nuolaista ylähuulelta. Onneksi fallosletkut suihkuttavat välillä viilentävää vettä runkojen päälle.

Video katkaisi australialaisten lentoemäntien ammattiyhdistyksen selän. Avianovan markkinointimainonnasta valituksen tehnyt ammattiyhdistys haluaa kieltää mainosten levittäminen. Pelkona on, että lentoemännät joutuvat vastaavien mainosmateriaalien myötä suuremmissa määrin seksuaalisen häirinnän kohteeksi.

Avianovalta ei juuri ymmärrystä valitustaan ole vielä syntynyt. Vuotaneen tiedon mukaan samaisella yhtiöllä on seuraavaksi tekeillä alastomien lento-emojen koristama lentokonekalenteri.

Punaisten lyhtyjen arvoitus

Kävin alkuvuodesta ensimmäistä kertaa punaisista lyhdyistä, polkupyöristä ja pilven polttelusta kliseisimmin tunnetussa Amsterdamissa. Viehättävä kaupunki tuli mieleen, kun törmäsin artikkeliin, jossa eräs matkaaja tiivistää oivasti vallitsevaa tunnelmaa Red Light Destrictiltä.

Hollantilainen lain koura ei punaisten lyhtyjen alueita - ainakaan rangaistusmielessä - läpsi ja usein pohtimani mystifioinnin laki tulikin paina päällä todistettua: näkyvä ikkunalasiprostituutio, avoimien ovien seksitarvikeliikkeet ja lapsenomaista intoa hehkuvat jenkkiteinituristit eittämättä poistavat paikan yltä Hollywood-elokuvien tarjoileman syntisen erotiikan auran.

Aikaisemmin mainitsemani artikkelin kirjoittaja esitti erään relevantin kysymyksen: Miksi maksullisten naisten alueilla lyhdyt ovat aina punaisia? Eräs fraaseja selittävä sivusto selitti käsitteen taustaa seuraavasti: Termi juontaa 1900-luvun alkuun, jolloin rautateiden rakennustyöt olivat kuumimmillaan. Rautatietyöläiset käyttivät punaisia lyhtyjä viestinnässä lähettäen niillä erilaisia signaaleja suurienkin etäisyyksien takaa. Työläiset kantoivat lyhtyjä mukanaan myös työstä lähtiessään. Mikäli tie vei ilotytön luo, jäi lyhty ulos merkitsemään naisen jo varatuksi.

Selitys siis kuuluu yksinkertaistetuksi: Lyhdyt ovat punaiset, koska rautatietyöläiset ovat aikoinaan käyneet niin paljon huorissa. Vai onko joku kuullut toista versiota tarinasta?

Niin tai näin. Itse onnistuin vangitsemaan kamerallani hetken, jolloin "tuonelan joutsen" lipuu läpi punalyhtyalueen. Joutsenkin vaikutti hieman kyllästyneeltä.

Kaupunkitaide: Ne on ne pienet jutut..

Tein piristävän havainnon tänä aamuna kiiruhtaessani paikasta x kohtaamiseen y. Vuorikadun jalankulkijoita ilahduttaa tällä hetkellä seinätiiliin liimattu tilataideteos, jossa on valokuvattu tiiliseinän ohikulkijoita. Suurin osa ihmisistä kulkee hartiat lysyssä kohti määränpäätään, osa on pysähtynyt poseeraamaan.

Kumminkohan itse tekisi?

Pelastustarina Chilestä

Aina sanotaan kuinka koira on ihmisen paras ystävä, mutta tässä surrealistisessa koiranpelastusvideossa hauveli pelastaa yliajetun lajitoverinsa raahaamalla tämän tiensivuun keskeltä pauhaavaa liikennettä.

Tapahtumapaikkana oli Chilen pääkaupunki Santiago, missä tilanne tallentui liikennekameroihin viime vuoden helmikuussa.

Liikutuksen saattelemana onkin hyvä käydä nukkumaan.

Oma Flow mansikka, muu Exit mustikka

(Kuva: Kultakolikon puraisu Missy Elliotin keikalla. Couldn't help my self. Taustalla olevalla mimmillä hyvä meininki.)

Suuntaan parinkymmenen minuutin kuluttua Suomen - ja kenties maailman - parhaille festivaaleille: Helsingin Suvilahdessa pidettävään Flow'hun. Vaikka naapurissa tapahtuva kesäkauden päättävä musiikkikarkelo on eittämättä PARAS, mainitsematta ei voi jättää heinäkuisella Balkanin matkalla koettua mainiota - ja mittavaa - Exit-festaria.

Serbian pohjoisosassa sijaitsevassa toiseksi suurimmassa kaupungissa Novi Sadissa pidettävä Exit pitää sisällään paljon samoja ominaispiirteitä kuin suomalainen muun muassa elektronista musiikkia, funkia, folkia, soulia ja indie-musiikkia tarjoava kolmepäiväinen Flow. Serbian festarit kestävät tosin neljä päivää ja tapahtumapaikkana on vaatimattomasti kaupunkia ympäröivän joen reunalla sijaitseva linnake.

Festivaali sai alkunsa, kun vapaaehtoisvoimin järjestetyllä musiikkitapahtumalla haluttiin ilmaista yleistä kyllästyneisyyttä Balkanin maiden välistä sotaisaa meinikiä vastaan. Exit otettiin vastan avosylin ja festarin kymmenvuotissynttäreitä vietetään ensi vuonna. Sinne siis! Ainoana miinuksena mainittakoon välillä ahdistanut ihmispaljous ja brittifestarivierailijoiden tauoton sekoilu. (Toim.huom. vilkkuvat pirunsarvipannat pitäisi kieltää lailla.)

Exitissä esiintyy vuosittain isoja nimiä, niinpä ennakkoon varattu 65 euron arvoinen lippu maksoi itsensä erittäin hyvin takaisin. Itse viihdyin eritoten Röyksoppin, Missy Elliotin ja LCD Sound Systemsin keikoilla. Tämänvuotiseen esiintyjäkaartiin kuului lisäksi festarille ominaista tyyliä noudattavien Chemical Brothersin ja Crystal Castlesin lisäksi myös erikoisempia valintoja, kuten klassisempi Faith no More. Ei napannut. Lisäksi mieleen jäi huolella sekoillut Sexy Sushi. Joku saattaisi todeta rosoisella äänellä: "You took too much wo-man, you took too much".

Jeps.. nyt pitää juosta. Villa Nah odottaa. Vaikka hehkutankin aidosti ulkomaisen mustikan puolesta, ei teollisuusalueen viikonlopuksi vallannutta mansikkaa voita mikään.

Henkäys eurooppalaista kahvilakulttuuria... Helsingissä!

Ystävä vinkkasi Annankadun ja Lönnrotinkadun kulmassa olevasta tunnelmallisesta italialais-portugalilaisesta kahvilasta nimeltä Posto. Vaeltelin viikonloppuna vinkatulla suunnalla ja päätin tarkastaa paikan. Lönnrotinkatu 9:ssä odottikin iloinen yllätys: pieni, tunnelmallinen, aito ja edullinen(!) espressokahvila on viimeinen saapunut kaupunkiin. Kahvin hinta järkyttää allekirjoittanutta viikosta toiseen, mutta silti kofeiiniaddikti pulittaa kuumasta kupistaan heittämällä neljäeurosen.

Takaisin Poston pariin. Muuten niin karulla betonikadulla kahvilan edusta erottui edukseen. Ikkunan edessä koreili pari pikkuruista pöytää ja sisällä välittömän huomion kiinnitti komea krominen espressokone.

Paikka on eittämättä pikkuruinen ja myy omistajiensa perinteitä kunnioittaen espresson (1,5 € !) lisäksi portugalilaisia ja italialaisia herkkuja, muun muassa pastel de nataa, tiramisua sekä aitoa italialaista gelatoa. Myynnissä on myös portugalilaisia ja italialaisia gourmet-tuotteita.

Terassilla oli hyvä hymyillä: Cappuccinon (2,40 €), kahden pallon jäätelöannoksen (3,50 €), 30-asteisen auringon (0 €) ja hyvän seuran (priceless) puitteissa Posto pääsi Helsingin lempikahviloideni kärkeen.

Onnellisuuden maantiede

Luen aina matkoillani pokkareita. Kevyet ja taipuisat nidokset ovat välillä korvaamattomia matkakumppaneita. Edellisreissun matkalukemisena oli ulkomaankirjeenvaihtajankin työskennelleen jenkkitoimittajan Eric Weinerin kirjoittama kirja The Geography of Bliss. Onnellisuuden maantiede perustuu kriittisen, hieman sarkastisen ja alituiseen onnettomuuden tunteita kokevan miehen etsintään. Haussa on maailman onnellisin paikka ja maailman onnellisimmat ihmiset – kuitenkaan ilman lässyttävää sivumakua.

Vaikka onnellisuus on subjektiivinen tunne, voidaan sitä myös mitata. Kirjan alussa Weiner suuntaakin matkansa Rotterdamiin globaalia onnellisuustutkimusta tekevän yliopistoprofessorin luokse. Kun lista onnellisista ja onnettomista maista asukkeineen on valmis, voi matka alkaa. Weiner matkustaa onnen perässä muun muassa Islantiin, Qatariin, Bhutaniin ja Moldovaan.

Sen lisäksi, että teos on kirjoitettu hauskasti ja pilke silmäkulmassa, on kirjan aihepiiri varsin ajankohtainen. Perustarpeiden täyttyessä ihmiset alkavat usein pohtia seuraavan tasojen asioita, onnellisuutta, asioiden merkityksellisyyttä. Työelämän piiputtaessa ihmisiä burn outin partaalle on alettu puhua paljon uusista tärkeämmistä merkityksistä kuin ura. Läpi teoksen Weiner kyseleekin itseltään, tutkimustuloksilta sekä paikallisilta ihmisiltä, mikä tekee heistä onnellisia. Miksi joissakin paikoissa ihmiset ovat tyytväisempiä kuin muualla?

Henkilökohtaisia havahtumiskokemuksia ja eri paikoissa vallitsevaa ilmapiiriä voi vain kuvailla toisille. Kuitenkin lukiessani huomasin, että minulla on hyvä, onnellinen tunne. Positiivisuus lisää positiivisuutta, sanotaan. Samaten onnen jäljittämiseen keskittynyt teos pitää ajatukset lämpiminä. Teema tuli tarpeeseen. Onneksi valitsin onnellisuuden enkä murhamysteeriä.

82-vuotias kapusi Kilimanjarolle

Liian moni jättää tekemättä asioita ja tavoittelematta unelmiaan viittaamalla liiaksi karttuneisiin ikävuosiin. Hienoa esimerkkiä oikeasta hengestä näyttää Afrikan korkeimmalle vuorelle Kilimanjarolle 82-vuotiaana kiivennyt englantilaismies George Solt. Ikämies nousi Tansanian kuuluisimmalle vuorelle heinäkuun puolivälissä poikansa ja tämän perheen kanssa. Solt nousi Kilimanjarolle pyhiinvaellushengessä, omistaen matkan viime vuonna edesmenneelle puolisolleen Jenille.

Solt on tällä erää vanhin Kilimanjarolle kiivennyt mies. Hyvä Yrjö! Asiasta kerrottiin Kilimanjaro Expeditionin sivuilla.

(Kuva: Flickr, Creative Commons)

Euroopan paras bailupääkaupunki?

Belgrad. Itse nimessä on jotain hyvin tunnelmallista. Ensimmäinen kosketus Serbian pääkaupunkiin syntyi hikisen hellebussin siirtyessä lentokentältä kohti kaupungin keskustaa. 45 minuuttia kestävällä matkalla hostelli-isäntämme ja oppaamme Stefan kertoi muutamia faktoja maastaan:

1. Kaikkialla on turvallista, ainoastaan pääkaupungin bussissa kannattaa varoa pitkähihaisia miehiä näpistelyjen varalta. Sellitoverit ovat tehneet taskuvarkaille vankila-aikoina tunnistusarvet käsiin, joten vain tietty joukko käyttää yli 30 asteen helteelläkin takkia.
2. Serbiasta löytyy kaikkea: pääkaupunki tarjoaa parhaat bileet (Lonely Planet kuulemma vahvistaa faktan), Euroopan suurimman ortodoksisen katedraalin (sisäosan rakennustyöt ovat vielä käynnissä), parhaat täytetyt letut (kokeiltu! ja njaah, maistettu parempiakin), ja tietysti parhaat urheilijat (serbit ovat tunnetusti ylpeitä muun muassa omista koripalloilijoistaan lahden toisella puolen)
3. Kesällä on turhan kuuma, mutta ei hätää, kaikki suuntaavat helteellä "rannalle", eli kaupungin läpi virtaavan Sava-joessa lepäävälle Ada Ciganlija -saarelle.
4. Mainitsinko jo, että Belgradissa on Euroopan paras yöelämä?

Näiden puheiden jälkeen ei voinut kun laskea rinkan kerrossängyn viereen, ottaa huikan kloorilta maistuvaa hanavettä (varsin juomakelpoista) ja miettiä mistä aloittaa. Serbian - ja koko Balkanin alueen - historia on lievästi sanoen tapahtumarikas . Valtioiden rajoja on rakennettu ja purettu lukuisia kertoja ja serbivaltion johdossa on ollut erilaisia diktaattorin elkeitäkin omaavia propagandapersoonia, jotka ovat tehneet näkökulmasta riippuen paljon karmeita asioita tai vastaavasti etnistä puhdistusta kannattavan mielestä varmasti paljon hyvää.

Kymmenen euroa kustantanut vaatimaton yöpaikka Hostel Sveti Djordje sijaitsee varsin näppärästi aivan keskustan tuntumassa. Päivä tai pari kuluu helposti tutustumalla kaupungin reunalla olevaan komeaan linnakkeeseen ja viilentyen keskustan puistoissa. Virallista turistiosuutta tuli hoidettua myös Jugoslavian isähahmo Josip Titon museossa. Kuten tuossa mainiolla Balkan travellers -sivuilla olevassa jutussakin todetaan, tuon Jugoslaviaa koossa pitäneen partisaanihahmon eriskummallista suosiota ei voi olla ihmettelemättä. Museosta löytyy muun muassa tuhansia soihtuja, joita ihmiset kantoivat Titon syntymäpäivän kunniaksi juostuilla maratoneilla. Soihtujen matka ei ollut suinkaan vaatimaton: läpi Jugoslavian. Balkan travellers -sivulle on tiivistetty hyvin myös sotarikoksista syytetyn presidentti Slobovan Miloševićin tekosia.

Mutta miten raffi lähihistoria nivoutuu yhteen hyvän bailuskenen kanssa? Erään tulkinnan mukaan belgradilaisten into viipyillä baareissa pikkutunneille saakka ilman huolta seuraavaan työpäivään sijoittuvasta päänsärystä voidaan johtaa kansakunnan tuoreisiin muistikuviin ikeen alla vietetyistä vuosista. Kun on kerta lopultakin tilaisuus nauttia elämästä ja vapautua, niin pop-biitti taustalle ja baariin!

Hehkutetun yöelämän ydinpaikat sijaitsevat lähinnä kaupungin keskustassa ja joen varrella. Keskustasta toden totta löytyi lukuisia kivoja pikkubaareja live-esityksineen, ironisviiksisine indieskeneineen ja kapakoineen, joiden ovissa ei lue nimiä. Eräs ehdottomasti käymisen arvoinen paikka on osoitteessa Bulevar Despota Stefana 36 sijaitseva boheemi Blow up Bar (kuvassa vasemman puoleinen tyttö suosittelee juuri herkkudrinkkiä) ja myös naapurissa sijaitseva Brod on kiva. Tutustuimme myös suuremmalla porukalla joenvarrella sijaitseviin laiva- ja lauttabaareihin, joissa valtaosassa soi jäätävä eurodiscotrancebalkanjytä esitanssijoineen, jotka näytivät keikkailleen jo 90-luvun alussa. Not recommendable. Sinnikäs jokivarren kulkija voi löytää myös rennompaa musiikkia tarjoavampia funky-botskeja. Check!

Onko Belgrad yökiitäjän näkökulmasta Euroopan paras? Tällä empirialla ei pysty ottamaan kantaa ykkössijaan, mutta kiitettävä se on.

Ovo je Balkan

Mitä tulee ensimmäisenä mieleen sanasta Balkan? Ainakin euroviisukappaleet, joiden kertosäkeessä kierrätetään oman niemimaan jaloa kutsumanimeä haitarin poljennan tahdissa. Allekirjoittaneen kesäreissu kohdistuikin tänä vuonna haitaripopin lähteille: Serbiaan, Kroatiaan ja Bosnia-Hertsegovinaan.

Unkarin alapuolella lepäävät entisen Jugoslavian valtiot voivat aiheuttaa jonkin verran haasteita muistettavuuden kannalta. Uusia valtioita syntyy aina muutaman vuoden välein ja eri paikkojen kyseenalainen itsenäisyys ihmetyttää pohjoista matkaajaa.

Lyhyt muistinvirkistys entisen Jugoslavian valtioista lieneekin paikallaan. Aikaisemmin kuusi sosialistista liittotasavaltaa (Bosnia-Hertsegovina, Kroatia, Makedonia, Montenegro, Serbia ja Slovenia) muodostivat Jugoslavian sosialistisen liittotasavallan. Nykyään entisillä liittotasavalloilla on omat valtiot rajoineen ja rauha vallitsee suurimmassa osassa maita (Serbiasta itsenäisyyttä hakevaa Kosovoa lukuun ottamatta), mutta etniset ristiriidat eivät ole vieläkään täysin pyyhkiytyneet muistista.

Lähtemättä politisoimaan liikaa aiheesta sanottakoon, että serbit ovat hyvin ylpeitä entisen Jugoslavian isäntävaltion statuksestaan, kroatialainen vannoo oman rannikkovaltionsa erinomaisuuden nimeen ja bosnialainen eroaa omasta mielestään täysin naapureistaan. Toki eroavaisuuksia löytyy, mutta jo pelkästään alueen lähihistoriaa katsoen ei ole yllättävää, kuinka samankaltaisia Balkanin maat ovat aina ruokakulttuurista kieleen ja yleiseen tapakulttuuriin.

Koska hyviä vinkkejä on monia, teen useamman bloggauksen Balkanista. Matka alkoi Serbian pääkaupungista Belgradista, joka ihastutti ja ihmetytti rappioarkkitehtuurillaan. Historiaa hehkuvien roomalaisten rakennusten viereen kasatut neuvostorumilukset luovat kokonaisuuden, jota voi joko ihastella tai kauhistella. Valinta on vierailijan käsissä. Mutta lisää Serbiasta ja Belgradista myöhemmin.

Jotta päästään takaisin kevyeen Balkan-tunnelmaan voi taustalle jättää soimaan Serbian tämänvuotisen euroviisukappaleen, jonka nimi kääntyy Tämä on Balkan. Jos joku ei pelannut viihdyttävää Euroviisu-juomapeliä itse tapahtuman aikaan, voi tviisumuistoa verestää Cityn ohjeiden ja Norjan viisusivuilta löytyvien klippien avulla.

Tangotreffit

Kiskot kuljettivat torstaina Poriin seuraamaan argentiinalaisranskalaisen elektrotangoyhtye Gotan Projectin performanssia. Yhtye on ollut yksi lempiartisteistani jo pitkään, ja muutama vuoksi taaksepäin tehty visiitti Argentiinan jaloon pääkaupunkiin, Buenos Airesiin ei suinkaan vähentänyt intoa kiihkeää latinomusiikkia kohtaan.

Vaikka Argentiina + Tango -kombinaatio on jokseenkin samantapainen klisee kuin Suomi + Sauna, ei melankolisen musiikin liitosta tuliseen lattarikulttuuriin voi olla myöntämättä. Argentiinalainen tango ei istu minnekään paremmin kuin Buenos Airesiin ja vielä tarkennettuna tangonnälkäisen vierailijan Place to Be on kaupunginosa San Telmo.

Tuo suurkaupungin vanhin - ja boheemein- kaupunginosa on täynnä pittoreskeja kahviloita ja tangosaleja, joiden kaiuttimista sävelet valuvat kadulle saakka. Joka puolella näkyy niin taivutuksia taitavia paikallisia, tanssinopettajia, tangon saloihin perehtyviä opiskelijoita sekä vain yleisesti kiinnostuneita sivustaseuraajia.

Itse päädyin tango & dine -iltaan, jonne samaisessa hostellissa viipyvä matkaaja pyysi minua mukaan. Tangotreffit, mikä sen parempaa! Viini ja hiki virtasivat samalla kun taustalla soi mikäpä muukaan kuin Naisen tuoksusta tuttu sävel. Lovely.

Missä hitossa on Matt?

Ihmisillä on tapana kehittää omia sivuprojektejaan pidemmillä reppureissuilla. Yksi opettelee paikallista kieltä tai kirjoittaa kattavia päiväkirjamerkintöjä, toinen harjoittelee pyörittelemään langan päässä roikkuvia kangaspussukoita, jotka simuloivat tulipalloja.

Conneticutilainen videopelisuunnittelija Matt Hardingin teki jotain muuta reissatessaan Aasiassa viisi vuotta sitten. Pönöttävien turistikuvien sijaan Harding päätti tanssia erikoislaatuisen tamppaavalla tyylillään ympäri maailmaa eri nähtävyyksien edessä. Lopputulos videoitiin, editoitiin ja näin syntyi projekti nimeltään Where the Hell is Matt.

Youtube-videosta tuli superkuuluisa, Hardingista muodostui internet-julkkis ja nykyään mies luennoi paitsi sosiaalisen median tempauksista, myös tanssahtelee sponsoroidusti ympäri maailmaa.

Tarinalla on myös onnellinen jatko: Hardng jatkaa yhä videoiden tekoa ja mies rekrytoi nettisivujensa kautta jatkuvasti lisää ihmisiä mukaan maailmalla tapahtuvaan tanssi-ilotteluun. Kenties jonain päivänä kohteena on Suomi.

Mutta missä Matt on nyt? Nettisivuilla olevan Matt-navigaattorin mukaan mies tanssii tällä erää Dubaissa.

Ida y Vuelta

Peripohjoismaalaisen etunimeni ympärille on muotoutunut vakiolohkaisu Etelä-Amerikassa tai ylipäänsä espanjankielisissä maissa reissatessa. Sanan ida sanakirjamerkitys on meno, ja olen kohdannut hölmistyneen ilmeen edestäni kerran jos toisenkin esittäytyessäni: "Voit kutsua minua menolipuksi!" Kanariansaarten ympäristössä nimellä on jopa lisämerkitys hullu.

Pikkunäppärien kaksoismerkitysten lisäksi maailma jaksaa kiinnostaa pienine kuriositeetteineen, mahtipontisine monumentteineen – unohtamatta erilaisia kulttuurisia perversioita. Aionkin jatkossa jakaa erilaista matkustamista koskevat tietoni ja tuskani sekä hyväksi havaitsemani käytännöt, joita mukaan on tarttunut lukuisilta taaksejääneiltä reissuilta – tulevista välietapeista puhumattakaan.

Kirjoitusten taustaideologia nojaa täysin reissaamisen lainalaisuuksiin. Kaikki matkailun tyylilajit ovat mieleisiä ja suotavia: extreme, luksus, paketti, köyhäily, ekologisuus, reppu, freestyle, liftaus, junailu ja niin edespäin. Tärkeintä ei ole miten ja mihin pääsee perille, vaan se mitä kiinnostavaa matkalta löytyy.

Ai niin, sana vuelta tarkoittaa vuorostaan paluuta. Matkojen välissä on välillä hyvä pyörähtää kotonakin.